Joogaloukusta joogataivaaseen

Joogaloukusta joogataivaaseen

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Hidasta elämää -sivuston blogissa.
 
 

Polkuni joogan parissa alkoi kahdeksan vuotta sitten Yliopistoliikunnan joogatunnilta. Muistan elävästi Svanika-asanan (“Alaspäin katsova koira”). Asento tuntui todella jännältä ja erikoiselta, mutta ei sujunut ilman kipua. Selkäni ei ollut suorana ja siihen sattui. Kehoni ei yksinkertaiesti ollut tottunut moiseen. “Todella omituinen asento”, mietin kyyristellessäni joogasalin lattialla. Tästä huolimatta sisälläni syttyi jotain kiehtovaa. Tätäkö on jooga? Aloin käydä erilaisilla joogatunneilla ja ihastuin aurinkotervehdyksiin. Näin tutuksi tuli Asthanga-jooga. Kokeilin myös Iyengar-suuntauksen tunteja, ja myöhemmin kuvioihin tulivat Hatha, Bikram, Hot ja muut tunnetut joogasuuntaukset.

Pari vuotta myöhemmin ajattelin käyttää enemmän aikaa ja vaivaa joogan ymmärtämiseksi. Lähdin etsimään hyvää joogakoulua päästäkseni lähemmäksi joogan juuria. Ensimmäisellä Intian reissullani löysinkin joogin, jonka tunnit toivat harmoniaa ja rauhaa sieluuni. Jooga teki reissusta maagisen ja rennon. Yhtäkkiä Intiasta oli tullut minulle hiljaisuuden ja rauhan keidas, enkä vielä arvannut olevani suoraa päätä matkalla joogaloukkuun.

Sittemmin matkatessani Thaimaassa löysin joogakeskuksen, johon jäin pidemmäksi aikaa. Siellä tuli tutuksi teoriat chakroista, musiikkimeditaatio ja kaikki mahdolliset puhdistustekniikat. Olimme asanoissa pitkään, jopa kymmeniä minuutteja! Tunsin voivani todella hyvin, kunnes palasin Suomeen. Kotona kaikki muuttui: aurinkoa ei ollut ja arki oli masentavaa. Enää eivät kaikuneet Bhajans-laulut, eikä sieluni muutenkaan enää laulanut. Thaimaalainen joogakoulu osoittautuikin kuplaksi. Koulun opit toimivat siis Thaimaassa, mutta tavalliseen arkeen palatessa kupla puhkesi ja trooppinen todellisuus haihtui.

Mieleeni alkoi juolahtaa mitä ihmeellisempiä kysymyksiä. Ihmettelin, miksi minun on koko ajan rajoitettava itseäni. En voinut juoda tippaakaan alkoholia, enkä syödä mitä halusin. Pakotin itseni olemaan asanoissa pitkiä aikoja ja puhdistin mahalaukkuani ja suolistoani juomalla litroittain suolavettä. Olin 29-vuotias ja halusin nauttia elämästä! Olla normaali. Joogasta oli tullut loukku, joka oikeastaan vahvisti neuroosejani. Aloin kaivata tasapainoista elämäntapaa, joka ei perustuisi rajoittamiseen ja itsensä rankaisemiseen. Mietin vakavasti joogaopintojen jättämistä. Sitten kaikki taas muuttui.

Sattuman kautta tapasin nykyisen mieheni ja päädyin hänen kanssaan jälleen Intiaan, tällä kertaa Shri Kali -nimiseen joogakouluun. Siinä vasta olikin erikoinen paikka! Kun saavuin joogakouluun, minulle sanottiin: “Älä tule vielä tunnille, lepää. Relaa. Kuuntele itseäsi ja ota iisisti jos väsyttää.”

“Ihmeellistä meininkiä”, ajattelin. Silti pakotin itseni tunneille. Vaikka aikaero ja ilmasto väsyttivät, halusin joogata ja pakotin siksi itseni vääntymään eri asanoihin. Ylitin rajani ja minua itketti päivinä, jolloin keho ei suostunut tekemään mitä halusin. Uskoin, että kehitys on lineaarista ja että joka päivä täytyy edistyä. Halusin olla hyvä! Jos olisin hyvä, voisin rakastaa itseäni ja hyväksyä itseni. Jos olisin hyvä, ansaitsisin palkinnon. Vaikkapa suklaapatukan, jonka olin jo vuosia kieltänyt itseltäni.

Viikot muuttuivat kuukausiksi. Joogakoulun perustajan esimerkki, läsnäolo ja luentoaiheet laittoivat minut miettimään asioita eri näkökulmasta ja jouduin kyseenalaistamaan paljon aiemmin oppimaani. Hiljalleen aloin ymmärtää, että jooga ei ole treeniä tai tekniikka. Jooga on prosessi. Elämä ei ole lineaarista eikä kehitys tasaista. Mielemme on kuin jäävuoren huippu, johon voi vaikuttaa vain ottamalla työn kohteeksi koko vuoren, josta valtaosa on pinnan alla.

Mitä joogaamiseen tuli, opin rentoutumaan enemmän ja nauttimaan harjoituksesta suunnattomasti. Uusi lähestymistapa johti mitä uskomattomimpiin tuloksiin, jotka ulottuivat kaikille elämän osa-alueille. Joogan muuttuessa rennoksi ja nautinnolliseksi, koko muu elämä tuntui seuraavan perässä. Shri Kalin opettajat muistuttivat jatkuvasti relaamisen tärkeydestä: “Älä suorita! Rentoudu.”

Elämme suorittajayhteiskunnassa. Suoritamme töissä ja kotona. Jopa vapaa-aikamme on suorittamista! “Kävin lenkillä” – check. “Kävin näkemässä kaverit vaikka keho huusi lepoa” – check. Mitä jos joskus kuuntelisikin vain itseään? Antaisi hetken vain olla. Tätä minä opin joogataivaassani, traditionaalisessa joogakoulussa Etelä-Intiassa. Opin siis hengittämään ja hengähtämään. Annoin kehoni ja sieluni olla ja sulautua yhdeksi kokonaisuudeksi. Kouluttauduin sittenkin joogaopettajaksi. Ihan rennosti ja hyvällä fiiliksellä.
 
 

Lue myös: Selkä kuntoon ylösalaisin roikkumalla
 
 

 
 
Juliana Hazāne on helsinkiläinen joogaopettaja. Hän on opiskellut joogaa Intiassa ja Thaimaassa vuodesta 2006 asti.

 
 
<< Takaisin blogiin