Tarek Hosny

Tarek Hosny

Tarek vetää Shaktalla Kokonainen liike -tunteja. Hänen tutkimusmatkansa kehoon ja mieleen alkoi 18-vuotiaana astangajoogasta. Harjoituksen perässä Tarek teki Intiaan monta matkaa, joiden aikana hänelle avautui myös uusi filosofinen, mutta kuitenkin todella käytännöllinen lähestymistapa elämän ymmärtämiseen. Tutustuminen joogan filosofiaan ja erilaisiin intialaisiin perinteisiin johti lopulta myös uskontotieteen ja kulttuurien tutkimuksen opintoihin Helsingin yliopistossa.
 
Vastoinkäymiset joogassa johtivat vastauksien etsimiseen myös muista harjoitusmuodoista. Näin Tarekin kiinnostus laajeni erilaisiin kamppailulajeihin sekä kehon ja mielen harjoitteiseen. Tutustuminen muun muassa Qi Gongiin, tanssiin, nyrkkeilyyn ja kiipeilyyn avasivat uusia kokemuksia ja oivalluksia.

– Syvennyin lähes pakkomielteisesti yksi kerrallaan uuteen harjoitukseen. Tavoitteena ei ollut taituruus tai täydellisyyden saavuttaminen, vaan erilaisten näkökulmien hakeminen sekä itsensä haastaminen ja syvempi ymmärtäminen.

Tarekin vetämillä Kokonainen liike –tunneilla kehon monipuolisuutta pääsee oivaltamaan suoritusvapaalla tavalla. Se ei ole joogaa, vaan tutkimusmatka omaan kehoon ja liikkumiskykyyn erilaisten teemojen avulla, kuten eläinliikkeillä ja erilaisilla peleillä, jotka haastavat koordinaatiota, rytmiä, reagointia, tasapainoa, voimaa ja notkeutta.

– Liike on lääkettä. Ihmiset ovat tuhansia vuosia liikkuneet luonnostaan moniulotteisesti ja monipuolisesti. Olemme kävelleet, juosseet, kiivenneet, kamppailleet ja tanssineet. Tänä päivänä olemme vieraantuneet tuosta luonnollisesta kokonaisuudesta ja tilalle on tullut ajatus urheilusta suorituksena, tai vaikkapa kuntosalitreeni kolme kertaa viikossa.
 
Kaikki puhuvat siitä, miten tulisi liikkua enemmän. Valitettavan usein tämä johtaa kehon liialliseen rääkkäämiseen ja tarpeettomaan uuvuttamiseen kuntosaleilla tai ryhmäliikuntatunneilla. Jos keho ei ole tottunut intensiiviseen liikkumiseen, tai jokin kehon osa-alue ei ole valmis harjoitteeseen, lopputuloksena voi olla loukkaantuminen tai stressihormonien epäterve kohoaminen. Lisäksi ulkonäkökeskeisyys on vääristänyt myös ajatuksiamme liikkumisesta. Liikkumisen tulisi olla hauskaa! Ei tehdä siitä niin vakavaa.