Miska Käppi



Miska Käppi

Shakta Joogakoulu Miska Käppi

Miska on opiskellut traditionaalisten opettajien ohjauksessa ympäri Intiaa. Hän on käyttänyt suuren osan elämästään veda-tutkimukseen ja on asiantuntija traditionaalisessa joogamenetelmässä. Hän pitää myös suomalaista perinnettä suuressa arvossa.

Miska vietti lähes vuosikymmenen Intiassa opiskellen henkilökohtaisesti lukemattomien jooga- ja meditaatiomestareiden kanssa. Opintoja on kertynyt koko skaalalta aina Varanasin Sanskrit-yliopiston rehtorin Dr. Vagish Shastrin yksityistunneista keskusteluihin vaeltavien pyhien miesten kanssa. Tutkimus ei ole rajoittunut vain Etelä-Aasiaan vaan syvä kiinnostus muinaisen Egyptin kulttuuriin on myös ollut aina läsnä. Miska onkin vuosien varrella toiminut oppaana muun muassa Kairossa, Gizassa sekä Luxorissa.

Pitkä määrätietoinen etsintä kulminoitui yhteen odottamattomaan tapaamiseen.

– Viiden vuoden kirjavien joogaopintojen jälkeen tapasin sattumalta opettajan, joka puhui joogan tieteestä aivan toiseen sävyyn kuin kukaan aikaisemmin tapaamani joogi. Tämä vaatimaton mies oli saanut koulutuksensa jo lapsesta asti, ja oli vihitty useampaan arvostettuun intialaiseen traditioon aikakaudella ennen kaupallista joogaa.

Intiassa usean koulukunnan mestaria puhutellaan tavallisesti arvonimellä Bhagavan.

Bhagavan Shri Shanmukha, tuttavallisemmin Shan, on arvostettu opettaja, joka on jakanut tietoa viimeiset 40 vuotta ympäri Etelä-Aasiaa. Tästä tapaamisesta alkoi vuosien opiskelu Bhagavanin kanssa ja uppoutuminen Shaiva-Shakta koulukunnan Kaula- sekä Trika-traditioihin.

Kuinka tämä jooga sitten poikkesi Miskan aiemmista opinnoista?

– Heti ensimmäisestä päivästä lähtien kävi selväksi, että tämä menetelmä piti hallussaan syvää kokonaisvaltaista ymmärrystä ihmisestä. Oivalsin kuinka hienovaraisimpien osa-alueiden kautta voi tuottaa merkittäviä tuloksia kuin huomaamatta. Olin tietysti jo aiemminkin rakastanut rentouttavia ja helliä hatha-joogatunteja, mutta tällä kertaa en saanut epämääräisiä teorioita chakroista tai energioista, vaan vakavasti otettavan tieteen, jonka vaikutukset tunsin jo muutamassa viikossa. Tämä tiesi myös sanskritin opintoja, koska käännetty materiaali on valitettavasti yhä hyvin rajoittunutta..

Miska oli hämmästynyt kehityksen vauhdista.

– Heti ensimmäisen kuukauden jälkeen pääsin toteamaan kuinka joogaharjoitukseni oli muuttanut luonnettaan täysin. Olin aluksi skeptinen, mutta sittemmin opin, että rauhan ja stressittömyyden vallitessa kehomme ja mielemme osaa avata solmunsa hämmästyttävää vauhtia. Olin aiemmin modernin liikuntakäsityksen uhri kuten useimmat ja pidin suorastaan selvänä että kehitys tarkoittaa ponnistelua ja rehkimistä. Se olikin juuri päin vastoin!

Joogassa onkin kysymys kokonaisuuksista, jotka eivät palaudu osasiinsa.

– Itse asiassa koko moderni kehokäsitys puuttuu näistä traditioista. Jooga käsittelee aina kokonaisuutta, johon kuuluu mielesi, kehosi, ajatuksesi, tapasi – ja kaikki muu! Emme koskaan erottele yksittäisiä osa-alueita.

Ostoskori

Ilmoittautuminen on sitova. Leirin laskutetaan kolmessa erässä, joista ensimmäinen on 200 € suuruinen varausmaksu. Varaus astuu voimaan vasta kun varausmaksu on suoritettu.

Toinen lasku (500 €) saapuu sinulle huhtikuussa. Eräpäivä 1.5.2023
Kolmannen ja viimeisen laskun eräpäivä on 7.6.

Leirin peruutus on maksuton 1.5.2023 asti, mikä tarkoittaa, että varausmaksu palautetaan sinulle täysimääräisenä takaisin.

Matkaan sovelletaan Suomen yleisiä matkapakettiehtoja, jotka kuuluvat seuraavasti.

Peruutuksesta peritään:
a) toimistokulut 80 € kun matka peruutetaan viimeistään 45 pv ennen matkan alkamista.
b) varausmaksu kun peruutus on myöhemmin kuin 45 pv ennen matkaa mutta viimeistään 21 vrk ennen.
c) 50 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 21 vuorokautta mutta viimeistään 7 vuorokautta ennen matkan alkamista.
d) 75 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 7 vuorokautta mutta viimeistään 3 vuorokautta ennen matkan alkamista.
e) 95 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 3 vrk ennen matkan alkamista.