Tinja de la Chapelle
Tinja löysi tiensä Shaktan opettajankoulutukseen Maailmanpuu podcastin kautta.
“Olin elämässäni pitkään etsinyt kokonaisvaltaista hyvinvointia ja vastauksia elämän suurempiin kysymyksiin. Etsintämatkallani olin löytänyt ison määrän harjoituksia ja teorioita mutta niistä tuntui aina puuttuvan jotain olennaista.”
Shaktan opettajakoulutuksessa Tinja huomasi palikoiden loksahtavan paikoilleen, ja hän koki vihdoin löytäneensä etsimäänsä ymmärrystä maailmasta, joogasta ja itsestään. Harjoitus itsessään teki kuitenkin Tinjaan suurimman vaikutuksen.
“Shaktan lempeän harjoituksen myötä suorituskeskeisen elämäntapani päättyi. Kiireisellä elämäntahdilla olin pitkään vienyt elimistöni äärirajoille, ja samalla olin jatkuvasti juossut itseäni pakoon. Kun ensimmäisellä joogatunnilla, levätessäni shavasanassa, ohjaaja käski päästämään irti, olen varma, että kehoni joka solu kuiskasi: vihdoinkin.”
Harjoituksen myötä Tinja kokee saaneensa rakastavan ja myötätuntoisen lähestymistavan itseensä ja ympäröivän maailmaan.
“Päästämällä irti suorittamisesta olen oppinut pysähtymään, rentoutumaan ja nauttimaan; niin matolla kuin elämässäkin.”