Shaktan vierailijablogistina aloittaa Taina Marjanen, joka kertoo kokemuksistaan traditionaalisen joogan parissa.
Torstaina 2.10.2014
Olen 53-vuotias ja olen tullut käännekohtaan elämässäni. Puolen vuoden aikana koirani on kuollut, äitini on kuollut ja 20 vuotta kestänyt parisuhteeni on loppunut.
Olen henkisesti palasina ja kehoni on kuin kiristävä möykky, joka lähettää itkua ja kipua vuorotellen. En saa nukutuksi kuin kolme tuntia kerrallaan. Poltan liikaa, juon liikaa. Ylipainoa on kymmeniä kiloja. Tunnen olevani hylätty ja epäkelpo. Tiedän, että minun pitää tehdä muutoksia ja haluan toisenlaisen elämän. Mitävainpaitsitätä.
Olen joskus käynyt yrittämässä joogaa, mutta joka kerta olen päätynyt tilanteeseen, jossa vertailen itseäni muihin ja tuskastun siihen, kun en kykene samaan. Kuitenkin lähdin Shakta Joogakouluun ystäväni Elinan kanssa. Meitä on viisi oppilasta ja tunnelma on rauhallinen. Opettajan ääni on lempeä ja lämmin.
Tällä kertaa kykenen syventymään itseeni. Tämä on minun matkani. Tutustun tässä itseeni sellaisena kuin olen. Haluan yhteyden itseeni, haluan itselleni hyvää. Olen toiveikas.
Koko harjoituksen ajan vasen puoli kehostani kramppaa tuskallisesti. Selällä makaaminen rentona Shavasanassa, eli Kuolleessa asennossa sattuu. Mahalla maatessa henki ei kulje, tulee tukehtumisen tunne.
Loppurentoutuminen vähän auttaa, mutta ensimmäinen harjoitus ei ole mikään miellyttävä kokemus.
Olen yllättynyt: miten selällä makaaminen VOI sattua?
Elina ottaa selvää, mitä kivut vasemmalla puolella kehoa merkitsevät. Louise Hayn mukaan vasen puoli edustaa vastaanottavaisuutta, naisellista energiaa, äitiä. Ei ihme että sattuu.
Toinen joogaharjoitus. Emme eronneet kauniisti äidin kanssa ja olen itkenyt perjantaista asti. Silloin purin äidin kodin, purin äidin elämän. Kosketin jokaista äidin tavaraa ja muistin häntä. Sitten heitin kaikki pois laatikoihin ja jätesäkkeihin.
Pelkään harjoitusta. Miten voisin jaksaa?
En menisi joogaan, jos ei olisi Elinaa tukemassa. Ajattelisin, että olen niin huonossa jamassa, etten kehtaa. Opettaja sanoo törmänneensä samaan asenteeseen aiemmin:
”Se on kuin ajattelisi olevansa niin likainen, ettei enää kannata käydä suihkussa.”
Tällä kertaa selällä makaaminen eli Shavasana ei satu. Vasen puoli kehostani on rauhallinen. Aika yllättävää.
Kuitenkin pystyasennossa jalkapohjani kramppaavat, ja suonenveto juilii niin, että on pakko pitää taukoa. Opettaja vilkaisee hyväksyvästi ja sanoo:
“Lempeydellä. Kuuntele kehoa, ei ole kiire minnekään.”
Harjoituksen jälkeen on hakattu olo. Koko keho ja sielu on hellänä.
Torstaina 9.10.2014
Kolmas harjoitus. Tällä kertaa kehoni ikään kuin sulaa asanoissa syvempiin asentoihin. Ihmeellinen tunne. Syvästä hengityksestä tulee kramppeja kylkiluiden ympärillä oleviin lihaksiin. Kramppi siirtyy kylkiin, syvälle vatsalihaksiin. Kummaa, miten kivut vaeltavat pitkin kehoa. Mutta sitten ne katoavat kokonaan. Olo on ihana, lähes orgastinen.
Tunnin aluksi opettaja kehottaa päästämään irti kiireestä ja stressistä harjoituksen ajaksi. Ajattelen suruani ja itkuani. Voin päästää niistä irti täksi aikaa. Ehdin taas surra tämän jälkeen. Mutta harjoituksen loputtua en ota surua uudestaan harteille. Ehtii sitä sitten taas huomenna. Mutta en halua enää tänään.
Kun eroamme metrossa, Elina lähettää tekstiviestin:
”Tästä eteenpäin kävelet metron ym. portaat!”
Katselen Kampin jyrkkiä ja loputtoman pitkiä rullaportaita kauhulla. Alan päättäväisesti kiivetä, kohdistaen katseen vain seuraavaan portaaseen. Pääsen ylös asti kävellen.
Vastaan Elinan viestiin:
”Tein sen. Kampin tappoportaat check!”
Ihan kuin jossain kuuluisi Rocky-elokuvan musiikki.
Tiistaina 14.10.2014
Neljäs joogaharjoitus, ja huomaan koko päivän odottavani iltaa ja sitä hyvän olon tunnetta, joka harjoituksesta seuraa. Olemme tunnilla Elinan kanssa kahdestaan opettajan kanssa. Saamme intensiivisen ja läheisen harjoituksen. Ennen varsinaista joogatuntia teemme asentoja, jotka venyttävät iskiashermoa. Nostaessani ensimmäistä kertaa jalkaa taakse ja ylös, koko pakara kramppaa ennen kuin jalka ehtii nousta. Kuitenkin toiston myötä kramppi häviää ja lopulta jalka nousee suoraan kulmaan.
Opettaja kysyy, olenko joskus ollut hyvässä kunnossa. Olenhan minä, myönnän. On siitä kymmeniä vuosia.
Hän kertoo että edistymiseni on miltei pelottavan nopeaa. Keho muistaa. Koko harjoitus on levollinen ja monet asanat sujuvat ensimmäistä kertaa. Makarasana, mahalla maaten tehtävä rentoutus, tuntuu hyvältä. Hengitys kulkee.
Harjoituksen päätteeksi hymyilen koko olemuksellani. Elina sanoo, että näytän jotenkin erilaiselta.
Torstaina 16.10.2014
Perunkirjoitus hoidettu. Meni riidatta, hyvissä tunnelmissa. Valtava helpotus, mutta olen ihan poikki.
Viides joogaharjoitus sattuu maksuttomalle kokeilutunnille. Osallistujia on varmaan parikymmentä. Olen levoton ja ahdistunut, ja vaikka mieli vähän rauhoittuukin, en tällä kertaa saavuta sellaista levollisuutta kuin edellisellä kerralla. Vasempaan lonkkaan sattuu koko ajan. On vähän pettynyt olo.
Lauantaina 18.10.2014
Aamulla puutarhassa rapisee, kun pakkasyön jälkeen jäätyneet lehdet päästävät irti. Miten symbolista.
Haluan joogaharjoituksen, mutta Shakta Joogakoulu ja sen opettajat ovat tänä viikonloppuna messukeskuksessa. Sinne siis. Olen ällistynyt ajatuksesta, että vien maharöllykkäni julkiselle paikalle vääntäytymään asentoihin, joihin en pääse.
Mutta tämä on minun matkani ja minä haluan joogata tänään.
Kuudes joogaharjoitus sujuu hyvin, edes maha ei ole tiellä. Ei haittaa, vaikka maailma puuskuttaa ympärillä. Olen levollinen itsessäni, ei sureta, ei itketä. Tunnen äkillistä kiitollisuutta ja rutistan Elinaa.
Aurinko paistaa kirkkaasti.
Lue myös: Joogaloukusta joogataivaaseen
Taina Marjanen
Shaktan vierailijablogisti Taina Marjanen on helsinkiläinen kauppatieteiden maisteri, joka työskentelee viestintäsuunnittelijana. Hän on nuorena harrastanut balettia ja kuntoilua, mutta viimeisen 20 vuoden aikana liikkunut hyvin vähän. Taina harrastaa historiaa ja tietokonepelejä.
