Hieronnalla keho hoitamaan itse itseään

Ehkä tiedätkin, että jooga sisältää kokonaisen maailmankuvan, filosofian ja hengellisen tieteen perinteen. Jos et, saatat yllättyä siitä, että shaktajoogaan kuuluu myös kokonainen hieronta.

Shaktahieronnan juuret ovat intialaisessa Siddha-perinteessä, jonka harjoittajia voi löytää eteläisestä Intiasta vielä tänäkin päivänä. Nykyään Siddhaa pidetään tamilien versiona ayurvedasta. Todellisuudessa kyse on pohjimmiltaan samasta tieteestä. Näiden perinteiden mestarit ovat tehneet minulle selväksi, että Ayurvedan ja Siddhan erilaisuus on samaa luokkaa kuin sen, sanotko kiven painavan 10 kiloa vai 22 paunaa. Siddha-perinne on suorassa yhteydessä muinaiseen Shaiva-Shakta-filosofiaan. Niinpä sen menetelmät istuvat shaktajoogaan kuin bindi hindun otsaan.

Shaktahieronta eroaa lukuisilla tavoilla suomalaisille tutuista hierontamuodoista. Epäilemättä jalat eivät sovi lainkaan kaikille tuttuun klassiseen hierontaan, jossa eri lihaksille on omat tekniikkansa, joiden soveltamiseen jumin syntysyy ja kesto vaikuttaa. Shaktahieronnan lähestymistapa on kuitenkin täysin erilainen – ja huomaammekin jalkojen olevan juuri toivomamme työkalu hierontaan.

Suurin ero shaktahieronnan ja tunnettujen hierontamuotojen välillä on siis nimenomaan lähestymistavassa. Shaktajooga näkee ihmisen vain ja ainoastaan kokonaisena eikä ole lainkaan kiinnostunut yksittäisistä lihaksista tai edes lihasryhmistä. Shaktahieronnassa emme oikeastaan edes hiero lihaksia! Shaktajoogille ihminen on yksi kokonainen virta, josta sekä mieli että keho kumpuavat. Esimerkiksi verenkierto, jokaiselle hierojalle tuttu imunestekierto (lymfa) tai jokaiselle meditoijalle tuttu tietoisuuden virta ovat tämän perustavan virtauksen karkeita ilmentymiä.

Tässä hieronnassa emme ole lainkaan kiinnostuneita oireista. Oli vaivana sitten hartioiden, reisien tai selän jäykkyys, hierotaan aina koko systeemisi. Eräs shaktahieronnan ensimmäistä kertaa vastaanottanut kommentoikin hieronnan jälkeen hämmentyneenä ”Et tainnut ymmärtää että kärsin hartiakivusta, kun et koskenutkaan hartioihini.” Muutama tunti hieronnan jälkeen hän kuitenkin soitti onnellisena ja hihkui: ”Kummallista, ainainen hartiasärkyni on poissa!”

Shaktahierojan tehtävä ei ole siis stimuloida lihaksia ja vapauttaa jäykkyyksiä. Hänen tehtävänsä on saada elimistön itseään korjaavat mekanismit käynnistymään ja antaa elimistösi hoitaa itse itseään. Shaktahieronnan tehtävä on tehdä elimistölle itsensä korjaaminen mahdollisimman helpoksi poistamalla tukokset virrasta, jota joogaperinne kutsuu pranaksi. Kiinalaisen perinteen akupunktio perustuu aivan samanlaiseen lähestymistapaan, joskin hoito tapahtuu neuloja käyttäen.


Kyse on puristuksesta. Siddhaperinne sisältää tuhansien vuosien ymmärryksen tästä hienovaraisesta ihmiselimistön puolesta. Kun kehoa puristetaan juuri oikealla tavalla ja juuri oikeassa järjestyksessä, tulokset ovat usein hämmästyttäviä. Kehon voimakkaimmat lihakset sijaitsevat jaloissa ja puristusvaikutus saadaan aikaan hellästi jaloilla painelemalla. Se tekee myös hieronnasta vaivatonta. Nopeana ja vaivattomana shaktahieronta onkin perinteisesti vaihdettu esimerkiksi perheenjäsenten välillä päivittäin. Shaktahieronta tukee upeasti joogaharjoitusta, mutta toisinaan se voi tuoda joogan hyödyt sellaisellekin ihmiselle, joka välttää joogamattoja viimeiseen asti. Parempaa tapaa ylläpitää päivittäistä hyvinvointia saa hakea!

Epäilyttääkö? Paras tapa karistaa epäilykset on kokea hieronta itse!

Voit tilata Shaktan asiantuntijan tekemän yksityishieronnan itsellesi tai ystävällesi lahjaksi.

Shakta Joogakoulu Miska Käppi

Miska Käppi

Miska Käppi on helsinkiläinen joogaopettaja. Hän on opiskellut joogaa Intiassa vuodesta 2007 asti, joista pääosan Bhagavan Shri Shanmukhan opastuksessa Shri Kali Ashramissa Etelä-Intiassa.

shakta kuvio rgb nelio

Shakta Joogakoulu

Shakta on joogakoulu, joka näkee joogan kokonaisvaltaisena tieteenä ja tuo sen helposti kaikkien saataville.

Jaa postaus

Ostoskori

Ilmoittautuminen on sitova. Leirin laskutetaan kolmessa erässä, joista ensimmäinen on 200 € suuruinen varausmaksu. Varaus astuu voimaan vasta kun varausmaksu on suoritettu.

Toinen lasku (500 €) saapuu sinulle huhtikuussa. Eräpäivä 1.5.2023
Kolmannen ja viimeisen laskun eräpäivä on 7.6.

Leirin peruutus on maksuton 1.5.2023 asti, mikä tarkoittaa, että varausmaksu palautetaan sinulle täysimääräisenä takaisin.

Matkaan sovelletaan Suomen yleisiä matkapakettiehtoja, jotka kuuluvat seuraavasti.

Peruutuksesta peritään:
a) toimistokulut 80 € kun matka peruutetaan viimeistään 45 pv ennen matkan alkamista.
b) varausmaksu kun peruutus on myöhemmin kuin 45 pv ennen matkaa mutta viimeistään 21 vrk ennen.
c) 50 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 21 vuorokautta mutta viimeistään 7 vuorokautta ennen matkan alkamista.
d) 75 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 7 vuorokautta mutta viimeistään 3 vuorokautta ennen matkan alkamista.
e) 95 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 3 vrk ennen matkan alkamista.