Filosofin keho

Mitä on hyvyys? Millainen on viisas ihminen? Mikä on elämän tarkoitus?
 
Nämä ovat eräitä kysymyksiä, joita filosofi pyrkii ymmärtämään. Kun kiinnostuin filosofiasta lukioiässä, minua kiehtoi ajatus siitä, että on olemassa oppiala, joka voi selittää ja auttaa ymmärtämään elämän perimmäisiä kysymyksiä.
 
Hämmennyin siitä, miten paljon filosofiassa lopulta puhuttiin siitä, mitä filosofia itsessään on – jo ensimmäisellä kurssilla kerrottiin, että se on itsessään filosofinen kysymys. Kymmenen vuotta myöhemmin huomasin olevani edelleen saman kysymyksen äärellä. Kirjoittaessani graduani väkivallan käsitteestä Michel Foucaultin ajattelussa, minulle huomautettiin muutamaan otteeseen siitä, miten aiheeni ei itse asiassa ollut filosofiaa, vaan jotain aivan muuta.
 
Aloitettuani filosofian opinnot yliopistossa, pidin yllä vahvaa kehon kulttuuria: tanssin, pyöräilin ja pelasin capoeiraa. Kaikissa liikuntaharrastuksissani kävi kuitenkin samalla tavalla. Innostuin aluksi, mutta lopulta päädyin vain suorittamaan treenejä pysyäkseni kunnossa. Todellisuudessa rankat treenit kuluttivat kehoani, enkä usein edes saanut hyvää oloa palkinnoksi. Tiesin tämän kaiken, mutta jatkoin silti.
 
Opin pitämään itsestäänselvyytenä, että mieli ja keho ovat erossa toisistaan. Toki käsittelin tätä dilemmaa lukuisissa keskusteluissa ja esseissä, mutta omaan elämääni minulla oli vahvan dualistinen ote. Älyllinen etsintäni johti lopulta umpikujaan. Jos todella on niin, kuten Foucault väitti, että yhteiskunnan eri instituutiot koulivat mielemme ja kehomme tiettyyn muottiin sopiviksi, miten todellinen vapaus voi koskaan olla mahdollista? Siemen tämän ongelman ratkaisemiseen kylvettiin viimein ensimmäisellä matkallani Intiaan.
 
Minulta meni pitkään ymmärtää, miten vähän moderni yhteiskunta ja tiede ymmärtää kehon ja mielen yhteydestä. Pidin kiinni pirstaloituneesta maailmankuvastani, kunnes joogaharjoitus havahdutti minut kehon ja mielen erottamattomuuteen. Juuri tässä piileekin länsimaisen filosofian ongelma: filosofit ovat niin kiinni ajatusrakennelmissaan ja kysymyksissään, että he laiminlyövät itsensä. Filosofointi lännessä on puhtaasti intellektualisointia. Ongelmia pyörittelemällä ei voi vapauttaa itseään. Vapaus ei ole mielen konstruktio vaan jotain, mitä eletään. Tällä tiellä keho on arvokas instrumentti.
 
Tie vapauteen on irti päästämistä niistä asioista, jotka eivät rakenna hyvää elämää. Irti päästäminen on rentoutumisen synonyymi, ja todella toimiva joogasysteemi ymmärtää tämän intuitiivisen prosessin tärkeyden. Ihminen on kokonaisuus, joka ei palaudu osasiinsa. Tämä pätee myös joogaharjoitukseesi. Kun kehosi osaa päästää irti, mieli seuraa välttämättä perässä, ja hyvän elämän palaset alkavat loksahdella paikalleen.