Platonin teoksessa Sokrateen puolustuspuhe, tämä kuuluisa antiikin filosofian symboli parahtaa tuskastuneena:
”Se mies luuli tietävänsä, vaikka ei tiennyt, minä taas en edes luule, kun en tiedäkään!”
Sana ”tiede” viittaa – mihinpä muuhunkaan – kuin tietämiseen. Tämä on kautta aikojen ollut tieteen eteenpäin ajava voima; haluamme tietää lisää.
Erityisesti viimeisten vuosisatojen aikana tämä voima on ajanut tiedemiehiä ja -naisia luomaan teknologiaa ja käytäntöjä, jotka mahdollistavat planeettamme asukkien lisäksi ulkoavaruuden ilmiöiden tutkimisen lähes kosketusetäisyydellä.
Teknologisten saavutusten huumassa on helppo unohtaa se, mitä emme tiedä. Tiede kykenee osoittamaan vain asioiden suhteita toisiinsa, mutta tieteellä ei koskaan kyetä selittämään asioiden todellista olemusta. Juuri tämä on päässyt unohtumaan tiedemiehiltä, joilla on tapana esittää mitä hurjimpia olettamuksia maailmankaikkeuden toiminnasta ja tarkoituksesta.
Röyhkein osoitus tiedemiesten sokeudesta omille lähtöoletuksilleen on tiedemaailmassa yleinen käsitys, jonka mukaan ymmärrämme jo hyvin maailmankaikkeuden toimintaa. Tieteen tehtävä on vain paikata aukkoja tässä ymmärryksessä. Esimerkiksi fyysikko Stephen Hawkingin kuuluisan toteamuksen mukaan fysiikan lakien, kuten painovoiman, mukaan universumi voi luoda itsensä tyhjästä.
Tiedemiehet harvoin ottavat huomioon, että kaiken ajattelun takana on perustavanlaatuisia lähtöoletuksia, jotka pitää voida kyseenalaistaa. Asuuko tietoisuus aivoissa? Syntyikö maailmankaikkeus tyhjästä? Jos näin on, mitä näistä olettamuksista seuraa? Näistä kysymyksistä tiede voi vastata vain viimeiseen. Kahden ensimmäisen pohdiskelu on tieteenfilosofien heiniä.
Kysymyksiä ja vastauksia
Onko tieteenfilosofeilla sitten tietoa, mitä tiedemiehillä ei ole? Modernin filosofian voidaan sanoa olevan taitoa asettaa oikeanlaisia kysymyksiä ja tutkia niitä analyyttisesti. Niinpä tieteenfilosofit ovat kiinnostuneita enemmänkin kysymyksistä kuin vastauksista. Kysymyksiä pyörittelemällä voidaan selkeyttää omaa ajatuksenjuoksua ja tehdä virheettömiä logiikan rakennelmia. Filosofia ei kuitenkaan tarjoa työkaluja vastata tärkeimpiin kysymyksiin tietoisuuden olemuksesta tai elämän tarkoituksesta.
Länsimaalainen tiede ja tieteen filosofia eivät onneksi ole ainoita laatuaan, vaikka moni niin luuleekin. Yliopistot perustettiin keskiajalla ja sen jälkeen Eurooppaan täyttämään suurta tieteellistä tyhjiötä. Juuri tältä ajalta periytyy modernit tieteellisen ajattelun käytännöt, joita värittivät kirkon ja tieteellisen yhteisön väliset kamppailut. Ennen keskiaikaa eläneissä antiikin eri kulttuureissa tiede kukoisti ja Intiassa muinaista tiedettä kutsutaan nimellä Veda.
Vedojen perinnettä jatkavassa shaktatraditiossa tiede, filosofia ja käytäntö kuuluvat saumattomasti yhteen. Todellinen joogi tuntee traditionsa näkökulman, josta käsin esimerkiksi kehon ja mielen toimintamekanismeja ja elämää itseään tarkastellaan. Jokainen traditio on ankkuroitu omaan perspektiiviinsä. Tämä on tosiasia, joka tiedostetaan kaikissa muinaisissa traditioissa, eivätkä ne siksi ole ristiriidassa toistensa kanssa.
Juuri tämä käytännöllinen näkökulma puuttuu länsimaisilta tieteenfilosofeilta. Tiedemiehiltä puolestaan puuttuu ymmärrys usein tuulesta temmattujen lähtöoletuksiensa seurauksista sekä menetelmänsä rajoista. Tieteenfilosofia ja tiede jakavat saman perustavanlaatuisen ongelman: kummassakaan ei oteta huomioon tiedemiehen omien, henkilökohtaisten lähtöoletusten vaikutusta. Teoksessaan Science Delusion biokemisti Rupert Sheldrake ottaa tarkasteluun kymmenen tällaista lähtöoletusta ja testaa niiden kestävyyttä. Hyvin pian käy ilmi, että nämä erityisesti luonnontieteissä yleiset lähtöoletukset eivät kestä tieteellistä tarkastelua.
Sokrateen mukaan filosofia alkaa ihmettelystä ja kysymisestä. Tiede puolestaan alkaa teoriasta, jonka todenmukaisuutta aletaan selvittää. Molemmissa tapauksissa ihmettely on ladattu henkilökohtaisilla ennakko-odotuksilla, joiden vaikutuksen voi nähdä vasta kun osaa katsoa itseensä.
Shaktatraditiossa kaikki lähtee itsetuntemuksesta. Tiedonjanomme on loppujen lopuksi vain yritys ymmärtää itseämme. Tutkiessani universumia, tutkin oikeastaan itseäni. Jooga ei anna sijaa spekulaatiolle tai teorisoinnille. Ymmärtää jotain on olla se.
Lue myös: Älä usko huuhaata
Otto Kronqvist
Otto Kronqvist opettaa joogaa ja asuu Helsingissä. Hän on valmistunut valtiotieteiden maisteriksi Helsingin yliopistosta ja sen jälkeen laajentanut perspektiiviään Shri Kali Ashramissa Etelä-Intiassa.
