Elämää varten

”Koulu on tylsä paikka, jossa ei opi mitään elämästä.” En ollut varmasti koulussa yksin mielipiteeni kanssa. En, vaikka opettajien yleisen sananparren mukaan opiskelemme elämää, ei koulua varten. Minulla oli aina vaikeuksia ymmärtää tämän fraasin merkitystä, vaikka joskus opiskelusta nautinkin. Myöhemmin yliopistossa sain suurta tyydytystä etiikan kysymysten pyörittelystä ja poliittisten järjestelmien historiaan sukeltamisesta. Mutta opettiko yliopisto … Lue lisää

Unohda treenaus, aloita mestarina

Sikspäkki ja joogapeppu ovat sijoituksia, joiden saavuttamiseksi moni on valmis uhraamaan paljon aikaa ja rahaa. Oletko koskaan pohtinut, mitä muuta saatat uhrata treenaamalla itsesi huippukuntoon? En missään nimessä väitä, että kehostaan huolehtiminen on huono idea. Sen sijaan haluan puuttua naiiviin näkemykseen, jonka mukaan kehon rasittaminen ja sen suoranainen rankaisu olisi toimivin tapa edetä tällä tiellä. On tietysti totta että rasitus … Lue lisää

Minä olen – Kahtiajaettu mieli ja keho

Olemme tottuneet mieltämään kehon ja mielen erillisiksi kokonaisuuksiksi, joilla on omat toimintonsa ja tarkoituksensa. Tämä länsimaiselle filosofialle ominainen ajatustapa, jota kutsutaan dualismiksi, on ollut myös modernin tieteen perupilareita jo satoja vuosia. Mutta mistä tämä käsitys on peräisin? Dualismin isäksi tituleerataan usein ranskalainen filosofi René Descartes (1596-1650). Filosofoinnin ohella hän kunnostautui myös lahjakkaana matemaatikkona ja kirjailijana. Psykologian oppiala perustettiin … Lue lisää

Kaksi viikkoa traditionaalista joogaa – Tainan päiväkirja

Shaktan vierailijablogistina aloittaa Taina Marjanen, joka kertoo kokemuksistaan traditionaalisen joogan parissa. Torstaina 2.10.2014 Olen 53­-vuotias ja olen tullut käännekohtaan elämässäni. Puolen vuoden aikana koirani on kuollut, äitini on kuollut ja 20­ vuotta kestänyt parisuhteeni on loppunut. Olen henkisesti palasina ja kehoni on kuin kiristävä möykky, joka lähettää itkua ja kipua vuorotellen. En saa nukutuksi kuin … Lue lisää

Selkä kuntoon ylösalaisin roikkumalla

Selkäkivuista kärsii joka kolmas suomalainen. Monet heistä päätyvät hakemaan joogasta apua selkäongelmiinsa. Osteopaattiystäväni ovat kuitenkin kertoneet, että yllättävän suuri osa ihmisiä itse asiassa loukkaa selkäänsä vain pahemmin tekemällä jooga-asanoita selkää rasittavalla tavalla. Erityisesti Bhujanga asana, eli kobra on vastuussa monista joogalla hankituista selkäongelmista. Laajalle levinnyt tapa tehdä kobra ilman eteenpäin vievää liikettä voi tehdä tästäkin erinomaisesta asanasta … Lue lisää

Tietoinen vai tiedostamaton läsnäolo?

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat -sivun blogissa. Erityisesti viime vuosina tietoisen läsnäolon (eng. mindfulness) vaikutukset mielenterveyteen ovat herättäneet mielenkiintoa akateemisessa maailmassa ja tietoisuustaitojen suurtutkimuksista uutisoidaan tasaiseen tahtiin valtakunnan ykkösmedioissa, esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Tietoisen läsnäolon tekniikoille on nykyään valtavasti kysyntää ja aihe on läsnä myös Piilopuistossa. Olen käyttänyt kolmanneksen elämästäni opiskellessani traditionaalisten jooga- ja … Lue lisää

Joogaloukusta joogataivaaseen

Artikkeli on ilmestynyt alunperin Kaupunkikulttuuri ja uudet toimijat -sivun blogissa. Erityisesti viime vuosina tietoisen läsnäolon (eng. mindfulness) vaikutukset mielenterveyteen ovat herättäneet mielenkiintoa akateemisessa maailmassa ja tietoisuustaitojen suurtutkimuksista uutisoidaan tasaiseen tahtiin valtakunnan ykkösmedioissa, esimerkiksi Helsingin Sanomissa. Tietoisen läsnäolon tekniikoille on nykyään valtavasti kysyntää ja aihe on läsnä myös Piilopuistossa. Olen käyttänyt kolmanneksen elämästäni opiskellessani traditionaalisten jooga- ja … Lue lisää

Jooga, oikotie endorfiinitaivaaseen?

Suomalainen media on viime viikkoina käsitellyt jokasyksyistä suosikkiaihettaan, liikuntaa ja elämäntapojen muutosta. Erityisen mielenkiintoinen artikkeli traditionaalisen joogan näkökulmasta ilmestyi Helsingin Sanomien terveyssivuilla torstaina 21.8. Hesarin artikkeli “Näin kuntoilet itsesi endorfiinipöllyyn” lähestyy kuntoilua elimistön välittäjäaineiden kautta. Juttu tarjoaa aloittelijallekin vinkit euforisen endorfiinihumalan tunteen saavuttamiseen kovan treenin avulla. Tämä ei tosin ole välttämättä mitään lastenleikkiä, vaan erikoislääkäri … Lue lisää

Ostoskori

Ilmoittautuminen on sitova. Leirin laskutetaan kolmessa erässä, joista ensimmäinen on 200 € suuruinen varausmaksu. Varaus astuu voimaan vasta kun varausmaksu on suoritettu.

Toinen lasku (500 €) saapuu sinulle huhtikuussa. Eräpäivä 1.5.2023
Kolmannen ja viimeisen laskun eräpäivä on 7.6.

Leirin peruutus on maksuton 1.5.2023 asti, mikä tarkoittaa, että varausmaksu palautetaan sinulle täysimääräisenä takaisin.

Matkaan sovelletaan Suomen yleisiä matkapakettiehtoja, jotka kuuluvat seuraavasti.

Peruutuksesta peritään:
a) toimistokulut 80 € kun matka peruutetaan viimeistään 45 pv ennen matkan alkamista.
b) varausmaksu kun peruutus on myöhemmin kuin 45 pv ennen matkaa mutta viimeistään 21 vrk ennen.
c) 50 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 21 vuorokautta mutta viimeistään 7 vuorokautta ennen matkan alkamista.
d) 75 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 7 vuorokautta mutta viimeistään 3 vuorokautta ennen matkan alkamista.
e) 95 % matkan hinnasta, kun matka peruutetaan myöhemmin kuin 3 vrk ennen matkan alkamista.